Vihdoinkin
alkoi täällä taas aurinko vähän paistamaan ja siitä sain energiaa järjestellä
vauvan huoneen lähestulkoon valmiiksi. Tärkeintä oli saada huone siihen kuntoon,
että pystytään sitten vauvelin vaipanvaihdot ja imetykset hoitamaan rauhassa
ilman, että joka nurkka on täynnä laatikoita tai työkaluja (kuten alla olevassa kuvassa).
Halusin
ehdottomasti vauvan huoneeseen väriä, joka lämmittää ja piristää. Doudan kanssa
piti vähän kättä vääntää, mutta sain kuin sainkin haluamani – oranssin seinän!
:) Maali on Crownin matta Easy Clean ja väri on Orange Squash. Eli sitten
joskus, kun taapero pääsee tutkimaan pinnasängyn ulkopuolista maailmaa, on ainakin seinille ilmestyvät sotkut helpommin siivottavissa!
Toivon, että
tällä paikalla pääsen viettämään pitkät tovit vauvaa imettämässä. Imetystuolina
toimii Ikean Pello nojatuoli.
Nojatuolin takana nurkassa roikkuu Dremageniin raskaus- ja imetystyyny. Raskauden alussa tyynystä oli paljonkin apua nukkuessa, kun miellyttävää
asentoa ei tuntunut helposti löytyvän. Nyt on tyyny mielestäni jo vähän liian
pieni nukkumisen helpottamiseen (yöllä tulee muutenkin heräiltyä ja kääntyiltyä
paljon useammin, jolloin tyyny olisi vain tiellä), joten nyt se odottaa
seuraavaa tehtäväänsä toimia imetystyynynä. Joululahjaksi saatu Mauri Kunnaksen Vauvakirja
on alkanut saamaan sivuilleen jo mukavasti tekstiä, mutta vielä menee useampi
vuosi ennen kuin kaikki sivut on täytetty :)
Pikkuisen
harmittaa tuo vaaleasta seinästä rappautunut maalin pala.. :( Oranssia maalatessa tuli
käytettyä ”huonoa” maalarinteippiä, joka olikin niin tehokas, että repi toisen
seinän maalit mukanaan! Toiste ei samaa virhettä tehty, vaan ostin parempaa ja
leveämpää teippiä kakkoskerroksen maalaamista varten. Damn you Tesco ja halvat
tuotteet!
Tässä sekä isälle että äidille varmasti tutuksi tuleva paikka: Hoitopöytä! |
Hoitopöytä
on ostettu Mamas & Papasilta ja kuuluu Rialto sarjaan. Pöytä oli suhteellisen edullinen, kun ostimme mukaan saman sarjan vaatekaapin
ja pinnasängyn. Sitten kun vaipanvaihdot ovat historiaa, voi tuon yläosan ”vaihtopisteen”
liu’uttaa pois ja hoitopöytä toimii ihan normaalina lipastona. Seinällä olevat
kukkakoukut ovat huuto.netistä hankittu muutamalla eurolla - siitä se idea
oranssiin seinäänkin taisi lähteä :) Muumikalenteri tuli hankittua Suomesta jo
joulukuussa ajatuksena pistää se lastenhuoneeseen. Mikäs sen parempi paikka
kun hoitopöydän päällä – ei varmasti pääse hajamieliseksi menemään, kun aina vilkaisee vaippaa vaihtaessa kalenterista tulevat menot ja
nimipäivät! Ruokalappu on Ranskan tuliaisia ja kaikki lelut ovat tulevien tätien
terveiset Suomesta :) Täytyy hehkuttaa tuota pientä munaa, joka näkyy
hoitoalustan takana. Kyseessä on Gro Egg,
joka väriä vaihtamalla kertoo huoneen lämpötilan ja toimii
samalla kätevästi yövalona! Irlannissa kun on monesti ongelmana asunnoissa
käyvä veto, niin tuon munan avulla pääsee nopeasti perille siitä, onko lapsen
huoneessa mahdollisesti liian kylmä.
P.S. Kuten
otsikossakin lukee, on tämä vasta part 1 ;) Jatkoa vauvan huoneesta seuraa
jahka saan muutaman DIY projektin hoidettua!
LA 29.5. - Pikku owl jo odottelee kaimaansa :) |
No comments:
Post a Comment