Asuimme lähes vuoden edellisessä
asunnossamme, joka oli irlantilaisittain kolea ja jonka ikkunat vetivät niin
kovasti, että tuulisimpina päivinä verhotkin heiluivat. Vuotta aikaisemmin
kiinteistönvälittäjämme oli mainostanut asunnon takapihalla olevaa ”private
patiota”, joka sitten olikin kaikkea muuta kuin yksityinen! Naapurimme löysivät
takapihastamme oivan oikoreitin heidän takaovensa ja parkkipaikan välille,
naapurin herra ja hänen tuttavansa erehtyivät muutaman kerran luulemaan meidän
asuntoamme omakseen, taloyhtiön lasten mielestä kivien viskominen ikkunoihin
oli melkoista hupia ja yliherkkien varashälyttimien huutavat sireenit olivat
osa jokapäiväisiä sulosointuja.
Tuossa olikin meillä jo ihan
sopivasti syitä aloittaa uuden asunnon etsiminen – kodin, jossa voisimme
aloittaa seuraavan taipaleemme elämässämme perheenä vauvan synnyttyä. Halusimme,
että asunnossamme olisi enemmän neliöitä ja säilytystilaa, mutta pidimme tärkeänä
myös asunnon sijaintia työpaikkamme ja rauhallisen ympäristön kannalta.
Muutaman kuukauden etsinnän jälkeen löysimmekin juuri sen, mitä olimme etsineet
– ihanaa!
Mielestäni muuttaminen on mukavaa,
koska sen myötä pääsen aina tekemään kahta mielipuuhaani: organisoimaan ja
sisustamaan :) Tulenkin
kirjoittamaan useamman postauksen uuden asuntomme muuttumisesta kaaoksesta
kodiksi.
Aloitan toivottamalla teidät
tervetulleeksi asuntoomme, joten astukaa sisään kotoisaan eteistilaamme! Tai no..... kuten kuvista näkyy, ensireaktio eteisestä ei
ollut kotoisa vaan synkkä ja viileä.
Rakastan värejä ja yksityiskohtia: Mitä värikkäämpää ja erikoisempaa,
sen parempi! Hankaluuksia eteistilan kanssa tuotti vaativa pohjapiirrustus. Olen
edelleen vähän vaiheessa säilytysratkaisujen kanssa, joten jätin toistaiseksi
kuvaamatta keittiöön menevän käytäväosuuden.Toivottavasti saan sen viimeisteltyä ennen vauvan syntymää!
Minulla on paljon erilaisia huiveja ja tykkään vaihdella huiveja päivittäin. Tällä hetkellä huivit roikkuvat porraspylväistä, mutta keräävät helposti pölyä portaikon matosta. Ideoita huivien säilytysmahdollisuuksista otetaan ilomielin vastaan!
Pidän eteistilan tummasta lattiasta sellaisenaankin, mutta
sateisina päivinä kaipaisin mattoa, joka keräisi enimmät kurat. Yleensä en ole
suuremmin innostunut tervetulomatoista, mutta nyt jostain syystä ihastuin
Argosin Home Sweet Home kynnysmattoon!
Keittiöön johtavalle käytäväosuudelle olen jo hetken aikaa
yrittänyt katsella mattoa, mutta Irlannista ei tunnu löytyvän kunnollisia
värikkäitä räsymattoja. ”Räsymattomaisin” matto löytynee tällä hetkellä
Ikeasta: Andrupin monivärinen kudottu matto.
Takeille en ole vielä keksinyt kunnollista säilytysratkaisua
eteisessämme, mutta löysin Argosista ihanan Home sisustuskoukun.
Vielä kun saisi porakoneen hankittua niin pääsisin
kiinnittämään koukkuja seiniin :)
Ihanan näkönen koti! Lisää kuvia siitä sitte! :) ja ulkoaki otettuja!
ReplyDelete